Kaupunkipyöräjärjestelmän kehitys:

“SÄÄSTÖTOIMENA HUONO, KILPAILUTUS KUITENKIN TERVETULLUTTA”

Yle uutisoi 29.10.2020 Yrjö Hjeltin kirjoittamassa jutussaan Turun luopuvan nykyisestä kaupunkipyöräjärjestelmästään. Vaikka olen ehdottomasti kaupunkipyörien ja muiden ”liikkuminen palveluna” kaltaisten ratkaisujen kannalla, jaan tyytymättömyyden nykyistä puolalaisen Nextbiken järjestelmää kohtaan. Olen kuitenkin myös kuullut joidenkin tahojen mieltävän järjestelmästä luopumisen säästötoimena, jollaisena se olisi varsin huono.

Järjestelmän käyttöönotto oli Turussa EU-rahoitteinen ja siksi kaupungille varsin edullinen ja hyvä päätös. Nykyiseksi vuosikustannukseksi on muodostunut noin 700 000 euroa, joka on moneen muuhun kaupungin tarjoamaan liikkumismuotoon nähden varsin edullinen. Kun valtuusto päättää kaupunkipyöräjärjestelmän jatkosta ensivuoden talousarvion hyväksymisen jälkeen, tiedän tiettyjen tahojen etupäässä kevyttä liikennettä itse käyttämättömien näkevän tämän mahdollisuutena koko järjestelmän alasajolle.

Kyseessä olisi kuitenkin jälleen kerran Turulta erittäin taantumuksellinen ja kaupungin omien tavoitteiden vastainen, kestämätön päätös. Omat kokemukseni nykyisestä Nextbike järjestelmästä ovat monia muita paremmat, sillä olen alusta asti pystynyt onnistuneesti käyttämään pyöriä. Huomioitavia ongelmia on ollut käyttöönoton hitaus, ajoittaiset ongelmat palautuksissa, jotka ovat aiheuttaneet käyttäjille lisäkustannuksia ja Fölille lisätyötä näiden selvittelyssä, sekä pyörien yleinen laatu ja kestävyys. Juuri näistä syistä uudelleen kilpailutus on tervetullut ratkaisu kaupunkipyöräjärjestelmän kehittämisen kannalta.

Päätöksiä järjestelmän tulevaisuudesta tulee tehdä pikimmiten. Olin itse suunnitellut ostavani kaupunkipyöräkauden talven ajaksi. Näin minun ei olisi tarvinnut investoida omiin nastarenkaisiin ja esimerkiksi rautatieasemalle matkatessa ei olisi tarvinnut miettiä, mihin oman pyöräni uskallan jättää. Nyt kuitenkin järjestelmän tulevaisuuden ollessa epävarma harkitsen uudelleen päätöstäni. Näin tekevät varmasti monet muut ja tilanne yleisesti harmittaa pyörien aktiivisia käyttäjiä. Huono perustelu pyöristä luopumiselle olisi myös vähentynyt käyttöaste. On ilmiselvää, että nykyisellä pandemiatilanteella on osuutensa tähän. Monien ihmisten käytössä oleviin pyöriin liittyy hygienia kysymyksiä, jonka lisäksi liikkuminen on kokonaisuudessaan vähentynyt.

Uusi kaupunkipyöräjärjestelmä tulee toteuttaa ja siitä tulee tehdä keskipitkällä aikavälillä nykyistä laajempi. Palvelu tulee toisin sanoen tuoda myös lähiöiden asukkaille. Toimivat kevyen liikenteen palvelut eivät saa olla vain keskustassa asuvien etuoikeus. Myös esimerkiksi Ruissalossa lyhyesti vieraillut pop-up asema olisi tervetullut vakituinen lisä uudessa järjestelmässä.

Haluan vielä lopuksi painottaa mahdollisesti kulmat kurtussa tätä lukeville. Kevyen liikenteen panostukset eivät ole pois kenenkään mahdollisuudesta käyttää omaa autoa. Kun yhä useampi turkulainen valitsisi silloin kun mahdollista työmatkoille, ja aina kun mahdollista ei-välttämättömille ja lyhyille matkoille pyörän tai bussin, olisi oikeasti välttämätön autoilu ja ammattiautoilu sujuvampaa ja vähemmän saastuttavaa niille, joille se on tarpeellista. Turku on edelleen Pohjoismaiden 5. ja Suomen 2. ruuhkaisin kaupunki. Tätä ongelmaa ei ratkota katuja leventämällä vaan arjen liikkumista järkevöittämällä.

Seuraa minua someissa, jotta saat uusimmat tiedot päivityksistäni.

Jätä kommentti